keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Kiekkoa!

Viime viikolla se sitten tapahtui, onnistuimme hankkimaan liput ja menemään Jääpalatsille asti katsomaan ottelua, tämä tapahtui itseasiassa viime viikolla jopa kahdesti! Ottelut olivat SKA-Dinamo (Riga) ja SKA-Atlant (Moskovan oblast) Kahden ottelun pohjalta on tietenkin hankala antaa syvällismepää analyysiä kotoisen sm-liigan ja tämän paikallisen KHL-Liigan eroista, mutta kerrotaapa kuitenkin hieman päälimmäisiä tuntoja.

Ensinnäkin kautta linjan ykkösketjusta neloseen asti pelaajat ovat nimekkäämpiä, lähes jokaisen joukkueen riveissä viilettää tukku nhl:stä tuttuja, jopa todella kovan luokan nimiä. Mm Sergei Zubov, Jaromir Jagr, Robert Esche ja niin edelleen.. Suomesta on myös hyvin vahva edustus mm Ak Barsin Janne Pesosen, Jarkko Immosen, Minskin Hannes Hyvösen, Atlantin Mikko Luoman ja monen muun muodossa.

Pelkillä nimillä ei tietenkään rakenneta minkäänmoista menestystä, mutta etenkin SKAn ja Atlantin kärkikamppailussa peli oli huomattavasti laadukkaampaa kuin monissa sm-liigan kärkikamppailuissa, mutta vastaavasti taklaukset puuttuivat kokonaan. Myös tuomarilinja oli mailan suhteen todella tiukka etenkin ensimmäisessä erässä, kolmanteen sitten yleensä hieman löysättiin. Ehkä juuri tämän vuoksi otteluissa tulee enemmän esille pelaajien taito kun ei kokoajan tarvitse luistella vastustajankin mailat kainalossa, tämän linjan jos saisi sm-liigaan niin viihdearvo kasvaisi kohisten. Taklauksien puutteesta huolimatta molemmissa otteluissa tuntui silti olevan tunnetta mukana ja vihellyksen jälkeen maalien edustoilla nähtiinkin mukavan usein pientä kahakkaa.

Toinen asia mitä suuresti kadehdin on SKA:n kotiareenan tunnelma, vaikka halli vetää arviolta 14 000 silmäparia ja paikalla oli arviolta 7 000/ 9 000 silmäparia niin tunnelma oli molemmissa otteluissa areenan kokoon suhteutettuna erinomainen! Tasaisesti koko halli kannusti, tauolla aalto kiersi ja kaikilla tuntui olevan hauskaa. Voin vaan kuvitella millainen meno on esim kaukoidässä Habarvoskin pienessä hallissa.

Turvatoimet muuten etenkin vieraskannattajien suhteen olivat jokseenkin näkyvät ja allekirjoittaneen silmään ylimitoitetun oloiset. Kummassakin ottelussa vierasjoukkueen faneja oli noin 30. kappaletta ja molemmilla kerroilla oli heidän päätykatsomonsa portaiden puoleiset sivut istutettu täyteen kevyessä mellakkavarustuksessa olevia miliisejä. Myös käytävällä virkavaltaa liikuskeli paljon ja melkein kaikilla mellakkakypärät, rintapansarin tapaiset yms mukana, kilvet sentään olivat vielä jemmassa. Mitään kahakoita en näissä otteluissa nähnyt, mutta kuulemma suurempiakin "mellakoita" on useammankin kerran aiemmin nähty. Tulevana sunnuntaina on ilmeisesti jalkapallo-ottelu Pietarin Zenithin ja Moskovan Spartakin välillä, uutisten mukaan tuon ottelun vuoksi on Pietarissa jo otettu huliganismista epäiltyjä Spartakin faneja omonin (Miliisin erikoisjoukot) suojiin.

Eli KHL:n plussat ja miinukset:

+ Yleinen taito yksilöiden ja joukkueiden tasolla.
+ Tunnelma
- Taklauksien puuttuminen
- Huliganismi

Nyt kun ei ole mitään ihmeempiä tapahtunut ja ei välttämättä nyt tapahdukkaan, niin varmaan parista seuraavastakin kirjoituksesta tulee enemmän johonkin teemaan painottuvia. Odotettavissa saattaa hyvinkin olla mm jatko-osa kulinaristisiin nautintoihin.

Myös matkailemaan tekisi mieli kun täällä kerran ollaan ja tammikuussa ainakin jonkin verran olisi myös aikaa. Mm jossain Siperian kaupungissa olisi mukava käydä, Kazanissa sekä Ukrainan & Valko-Venäjän pääkaupungeissa, kaukasus saattaa taas alueena olla toistiaseksi hieman epävakaata ja etenkään Georgian passileimoista tuskin olisi suurtakaan apua...

Ongelma luonnollisesti junalla Siperiaan mennessä on aika ja lentäminen on aina kuitenkin hieman kallista, vaikkakin täällä huomattavasti edullisempaa kuin muualla euroopassa. Ukrainan ja Valko-Venäjän tapauksessa taas viisumeiden kanssa pitäisi pelata, joskin niiden mitä ilmeisemmin pitäisi täältä Pietarista suhteellisen hyvin järjestyä, mutta melkein pari viikkoa tuohonkin reissuun pitäisi junalla varata.

Edit 2.12.09 20:50

Sen verran vielä piti lisätä että tunti menee matkoissa asuntolan ovelta hallin oville, eli saman verran kuin Suomessakin :) Samaten siitä piti vielä mainita että hallin ovella seisonut miliisi ihmetteli kovasti käsidesiäni, mutta antoi sen kuitenkin viedä halliin mukana (oli unohtunut takin taskuun)

torstai 12. marraskuuta 2009

Junailua

Tällä kertaa vuorossa sekalainen pohdintojen ja ajatuksien kokoelma, jotenkin tämä junan ikkunasta avautuva vaihtuva maisema irroittaa ajatuksia. Harmillista että pimeys vie ennen pitkää tämän ilon.

Tätä kirjoittaessa on sitten tosiaan Moskova nähty... no ei ole todellakaan nähty, mutta ainakin Moskovaa on nähty. Pois lähtiessä tuntui siltä että vain todella kevyt pintaraapaisu olisi nähty ja tuon kokoluokan kaupungissa olettamukseni lieneekin oikea. Paraikaa tätä kirjoittaessa myös maan toiseksi suurin kaupunki eli Pietari loittonee loittonemistaan. Eli nyt on käsillä jo jonkin aikaa suunnitelmissa kummitellut käynti kotopuolessa.

Sää Pietarista lähtiessä oli muuten "ploha" eli aivan perseestä. Lunta oli sadellut pitkin päivää ja arviolta reilu sentti sitä oli jalkakäytävällä kun kohti metroasemaa taapersin. Ei mitenkään nautittavaa hommaa kahden painavan kassin kanssa (Kuka muuten generoi sitä painoa sinne?) Onneksi ymmärsin sentäs pikkukenkien sijaan ottaa jalkaan maiharit. Maihareiden hikoiluvaikutuksen ehkäistäni otin muuten släpärit, kusiluistimet, lipokkaat eli läpsyttimet mukaan junassa jalkaan laitettavaksi, no missäs ne släpärit nyt sitten oleskelevat? No rinkassa, missä on rinkka? No vaunun hyllykön ylähyllyllä...

Toivoa muuten sopii että aikataulussa suunnilleen pysyttäisiin koska Lahdessa vaihtoaikaa on vain yksitoista minuuttia, Riihimäellä sentäs hieman enemmän. Iltapäivähämärä kun alkaa olla kovaa vauhtia jo taittumaan illaksi niin täytyy todeta että jotenkin tämä venäläinen maaseudun ja taajaman sekoitus näin lumipeitteen saatuaan on kaunista katseltavaa, ainakin kauniimpaa kuin edellisinä kertoia loppukesästä vesisateessa bussin ikkunasta.

Hyvää juhannusta muuten kaikille! Se tulikin aika reippaasti tänä vuonna myöhässä, jaa mikä ihmeen juhannus? No en tiedä, mutta ainakin tuolla pienellä peltoaukealla jokin kokon tapainen läjä paloi parasta mahdollista vauhtiaan.

Poikkeuksellinen blogimerkintä myös siinä mielessä, että junamatkasta en tullut räpsineeksi kuvia joten niitä ei myöskään ole saatavilla.

Ihmeiden Moskova.


Moskovasta on toki nyt myöskin kotiuduttu kun kerta jo suomeenkin on ehditty. Jonkinlaisen vaikutuksenkin tuo kaupunki onnistui odotetusti tekemään. Mainittavimpina on nyt nähty Tretjakovin ns pienempi galleria, Menlikovin talo, Moskovan yliopisto (kuvassa) KGB:n talo sekä tietenkin viimeisimpänä vain ei suinkaan vähäisimpänä punainen tori mausoleumeineen päivineen. Lenin valitettavasti oli suorittamassa viikoittaista jaloitteluaan joten häntä emme päässeet näkemään.




Majoituksemme oli Hostel Napoleon nimisessä hostellissa Kitaij gorod metroaseman lähellä noin yhden kilometrin päässä punaiselta torilta, todella mainiolla paikkaa siis. Kahdeksan hengen huoneessa oli kuuden hengen ryhmämme lisäksi kokoajan majoittuneena kaksi muuta matkaajaa. 600ruplan (1e ≈ 45RUB) yöhintaansa nähden paikka oli todella tasokas ja mukava. Suihku, internet, keittiö sekä itsestäänselvyydet olivat veloituksetta käytössä ja ilmeisesti pienellä maksulla myös pyykinpesukone olisi ollut käytössä, mainittakoot että riippulukko maksoi 150ruplaa mikäli omaa ei ollut mukana.


Kaupunkina pidin Moskovasta todella paljon vaikkakin vertailu Pietariin tuntuu jotenkin hankalalta. Ainakin Moskovan metro tuntui käytännöllisemmältä ja mukavammalta korttimaksujärjestelmän, uudempien vaunujen ja uudemman porttijärjestelyn ansiosta. Kadut taas olivat huomattavasti kapeampia ja ahtaampia kuin Pietarissa sekä autoja oli vieläkin tiukemmassa mikä paikoitellen haittasi jalankulkua. Tässä vertailussa pitää tosin ottaa huomioon Pietarissa syrjäisempi sijainti jossa on enemmän tilaa autoille ja leveämmille kaduille, esimerkiksi Nevski Prospektiin verrattuna ero ei olekkaan enää niin suuri. Englantia Moskovassa puhuttiin huomattavasti enemmän ja toisinaan yöelämässä tuntuikin siltä että valtakiekli olisikin englanti eikä venäjä! Venäjällä aivan ennen kokematon ja merkillinen tunne.


Kuten jo todettua niin todella paljon jäi vielä Moskovaan nähtävää ja aika vahva tunne onkin siitä että sinne vielä ennemmin tai myöhemmin tullaan palaamaan.


Kuviakin tietenkin on nähtävillä: http://maza.1g.fi/kuvat/Matkailu/Moskova%2011.2009/

tiistai 3. marraskuuta 2009

Москва!

Edellisten suunnitelmien mukaan keskiviikkona aamulla oli tarkoitus hypätä Lahden junaan, mutta asiat ovat luotuja muuttumaan ja huomenna tai oikeastaan torstain puolella hypätäänkin lokakuun rautateiden yöjunaan №119 jonka määränpää on Moskova. Moskovasta takaisin su-ma yöjunalla ja tiistaina sitten päiväjunalla kohti Suomea.





perjantai 30. lokakuuta 2009

Euromed

Tänään tuli sitten vihdoin myös itse kyllästyttyä jatkuvaan yskimiseen & hissistä toimintaperiaatteensa omineen kuumeen potemiseen ja matkattua Ludwigin kanssa (huonekaveri) Euromediin joka on yhteistyöklinikka "Länsimaalaisen" vakuutuksen omaaville henkilöille. Hyvin tuo kelpasikin tarpeeksi monen täytetyn lomakkeen jälkeen.

Kyseessä kun on länsimaalaisen tason yksityisklinikka niin puitteet, hoito ja kielitaitokin olivat ensiluokkaisia, niin oli tosin laskukin mutta sitähän taas ei tarvitse itse maksaa. (~200e reilusta tunnista) Diagnoosi muuten oli että jokin astetta sitkeämpi flunssavirus, keuhkokuvia jostain syystä eivät halunneet ottaa kummallakin kämppiksistä on tavaraa sielläkin. Eli tuloksena tiukka käsky pysytellä sisätiloissa, pussi lääkkeitä sekä ehkä hivenen ristiriitaisestikkin 700rublan lahjakortti super-siwaan :D

Vierailimme myös kämppiksiä katsomassa ja oikein mukavat hotellitasoiset yksityishuoneet heillekkin oli annettu, maisemista tosin Nicklas kehtasi hieman valittaa kun keltainen rapattu seinä ei kuulemma tahdo silmää miellyttää... Wonder why?

Jostain syystä muuten yliopiston henkilökunta tahtoisi kovasti kärrätä meidät omaan opiskelijaterveydenhuoltoonsa, mutta parin kuullun kokemuksen jälkeen emme ole läheskään yhtä innostuneita tutustumaan em. paikkaan.

Mutta kaippa sitä tästä parannutaan, toivottavasti jo ennen keskiviikkoa kun olisi tarkoitus piipahtaa kotimaisemissakin.

Eikä ollut maksettu saati ilmainen mainos vaikka siltä voisikin vaikuttaa.

keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Sairaita tunnelmia.

Kuten jo otsikostakin voi päätellä niin ilmeisesti joka syksyinen influenssa-aalto on iskenyt asuntolaamme. Kuluneena viikonloppuna allekirjoittaneella oli parin päivän ajan kuumetta, kovaa kurkkukipua sekä muuta vähemmän mukavaa, nyt on onneksi jo omalta ja useamman muun suomalaisen kohdalta toisessa kämpässä hellittänyt.

Sen sijaan oman asunnon suomalaisia oli juuri euromedin lekuri katsomassa ja veikin heidät mukanaan euromediin tutkimuksia varten. Alle viisi minuuttia heidän lähtönsä jälkeen oli muuten kerrosvaksi kyselemässä että minne, miksi ja pitkäksikö aikaa menivät :)

Mikäli olen muuten pysynyt laskuissa mukana niin yhdestätoista suomalaisesta nyt kuusi on ollut euromedin kanssa tekemisissä, kannatti siis hoitaa ennen lähtöä matkavakuutukset kuntoon!

sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Risteilijä Aurora


Sunnuntaina oli ensimmäisenä tarkoitus vierailla Eremitaasissa, mutta siellä olikin käynnissä ilmeisesti jonottamisen maailmanennätyksen yrittäminen niin päätimmekin olla häiritsemättä sitä ja suuntasimme kulkumme kohti risteilijä Auroraa. Samalla saimme aimo siemaukset suhteellisen raikasta (Pietarin mittapuulla) syysilmaa.
Eli tämä on sama alus jolla 25.10.1917 ammuttiin "lähtölaukaus" lokakuun vallankumouksen käytäntöönpanolle ja talvipalatsin valtaukselle.

Laiva upposi toisen maailmansodan aikana 30.9.1941 ja nostettiin sodan jälkeen ankkuroitavaksi Nevan rantaan. 1984-1987 Laiva perusteellisesti remontoimiin ja ankkuroitiin pysyvästi nykyiselle paikalleen. Tuota remontoinnin perusteellisuutta ei allekirjoittanut tiennytkään ja olikin hivenen ärtyisä huomattuaan että laiva onkin lähinnä ahdas ja epäkäytännöllinen museo.

Suhteessa sisäänpääsyn hintaan (kaikille ilmainen) kuitenkin käymisen arvoinen kohde Pietarissa. Mikäli kesäisin on pitkät jonot tai sisäänpääsystä pitäisi jotain maksaa niin neuvon siirtymään muualle. 1g:ssä luonnollisesti hieman kuvia reissusta. http://maza.1g.fi/kuvat/Matkailu/Pietari/Aurora/

sunnuntai 11. lokakuuta 2009

Kulinaristisia nautintoja


Sunnuntain kunniaksi maha täytetty maittavalla paistetulla jahtimakkaraa muistuttavalla makkaralla, pavuilla sekä salaatilla. Tässä pikakahvia "nauttiessani" voisinkin hieman kertoa venäläisistä ruokatuotteista joita on kaupan hyllyltä mukaan tarttunut.

Suurin suosikkini on ehdottomasti maitoon tehty vaniljan tai suklaan makuinen makea kastike jota voi käyttää lähes mihin tahansa! Pelkältään syötynä on (onneksi) ehkä hivene
n liian makeaa, mutta muuten käyttökohteita onkin riittämiin. Esimerkiksi pikakahviin, leivän päälle, leivonnaisiin tai miksei vaikka tasapainottamaan suolaista ja rasvaista ateriaa. Jälkimmäistä suolaisen ja makean sekoitusta tosin jotkut jostain kumman syystä toistuvasti ylenkatsovat.
Ainoat miinukset tuotteelle tulevat aineen tahmaisuudesta ja purkin epäkäytännöllisyydestä.

Toinen purkista löytyvä aarre on shproti eli purkitetut kilohailit (silakan sukulainen), käy mainiosti vaikka sinällään, leivän päälle, perunamuusin tai vaikkapa kohta mainittavan kanaperunamuusin joukkoon. Purkin avaamisen yhteydessä ilmoille leviävä suhteel
lisen vahva kalan haju takaa myös hyvin suurella todennäköisyydellä tarvittavan ruokarauhan. Esimerkiksi tonnikalaan verrattuna on haju vielä paljon voimakkaampi. Mikäli tästä halutaan jotain huonoa keksiä niin ehkä
yhden ihmisen käyttöön hieman liian suuri purkki.


Tällä kertaa viimeisenä ja myös edullisimpana tulee purkissa myytävä jauhe
joka vettä kohdatessaan suorittaa muodonmuutoksen perunamuusia muistuttavaksi ja kanalla maustetuksi sotkuksi. Tähän kun sekoittaa vielä edellä ma
inittuja pikkusilakoita ja käyttää astiana myyntipakkausta, niin saadaan visuaalisesti
erittäin näyttävä, hyvältä tuoksuva ja lähestulkoon ravitseva ateria!


torstai 8. lokakuuta 2009

Lippujen metsästystä

Hetki on taas vierähtänyt edellisestä kirjoittelusta, mutta ehkä blogissa panostetaankin sitten määrän sijasta laatuun!

Viikko sitten riemukseni huomasin että odottamani jääkiekko-ottelu SKA - Ak Bars pelataan ensi viikon maanantaina ja aloinkin välittömästi värväämään muita kiinnostuneita lähtemään mukaan. Kiinnostuneita kun löytyi kymmenkunta niin ajattelimme kaverin kanssa hommata liput etukäteen ja keskiviikkona lähdimmekin matkaan. Jääpalatsi kun on toisella laitaa Pietaria niin metrolla saimmekin ajella sinne hyvän aikaa ~40min ja paikan päälle päästyämme emme löytäneetkään kyseistä ottelua ottelulistasta.

Lipunmyyjältä kun lippuja tiedustelimme saimme vastaukseksi ainoastaan hyvin nopeatempoista venäjää josta erottuivat lukuiset "NET" sanat, lopulta itse päättelimme että ottelu olisi mahdollisesti Pietarin toisessa jäähallissa ja suuntasimme sitten sinne ja käytimme taas puolisen tuntia metrossa. Siellä lippuja myyvän henkilön puhe oli vähän rauhallisempaa, mutta NET sanaa oli edelleenkin vaarallisen paljon ja lippuja ei irronnut sieltäkään. Lopulta puhelimella aikani SKA:n sivuja selattuani huomasikin pienellä präntättyä tekstiä jonka mukaan ottelupelataankin Liettuassa! Käänne johon en ollut kyllä lainkaan tyytyväinen koska halusin nähdä juuri tämän nimenomaisen ottelun. Mutta ei auta itku markkinoilla joten toisella kertaa uudelleen paremmalla onnella.


Hitaasti mutta epävarmasti

Kuusi viikkoa Pietaria takana ja nyt sain aikaiseksi tämän blogin perustamisen, nooh parempi myöhään kuin ei milloinkaan?

Lisäillen tänne nyt ensiksi noita itselleni päiväkirjan tapaan kirjoiteltuja asioita kuluneelta kuudelta viikolta jossain vaiheessa, yritetään nyt ainakin laittaa ennemmin kuin myöhemmin.

Mikäli muuten tulee kysyttävää tai muuten vaan asiaa niin saapi vapaasti heitellä kommentteihin tai sähköpostilla: Maza17@gmail.com

Kuvat puolestaan näkee tuolta 1G:n puolelta: http://maza.1g.fi/kuvat/Matkailu/Pietari/

sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Tsarskoye Selo

Hetki on taas mennyt edellisestä kirjoittelusta, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan tai vieläkin myöhemmin?
Tiistaina sitten kaupungilla oli jonkinlainen tilaisuus Pietarin toisen maailmansodan aikuisen piirityksen alkamisen kunniaksi, vähän puheita, musiikkia ja pieni paraati, yllättävän vaisua toimintaa.
Keskiviikkona oli tosiaan ekat Venäjän kielen tunnit 10-1340 ja taso tuntui olevan itselle aika sopiva, eipä tuosta sen enempää mainittavaa.
Perjantaina kävimme porukalla Pushkinassa joka on pieni kaupunki 24km Pietarista etelään, noin 30minuuttia Elektritskajalla Vitebskin asemalta ja opiskelijakortilla mukavan halpaa (24rub) lystiä.
Pushkinassa pyörimme Ekaterinan palatsissa ja siihen liittyvässä puutarhassa. Palatsissa oli suunnilleen samaa tavaraa kuin eremitaasissakin mutta vain pienemmässä mittakaavassa, tässä paljon hehkutetussa meripihkahuoneessa ei mielestäni ollut mitään nähtävää. Puutarha sen sijaan oli erittäin kaunis ja vataosin hyvin hoidettukin, ehdottomasti 130rub opiskelijalipun väärti :)
Illalla tai pikemminkin yöllä oli vuorossa kanavaristeily Nevalla siltojen avautumista katselllen ja koska siltojen avauduttua jäimme väärälle puolelle joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi bilettäminen kello kuuteen asti kun metro jälleen avasi ovensa.
Kiekkoakin olisi lauantaina ollut jääpalatsissa tarjolla, mutta ei tullut tällä kertaa sitten lähdettyä.

maanantai 7. syyskuuta 2009

Kaupassa

Tänään oli sitten eka tapahtuma koulun puolesta kun oli eka tapaaminen kielikurssin toimesta, jatkossa opiskellaan maanantaisin ja keskiviikkoisin 10-1340 venäjää.
Sitten varsinaiseen asiaan eli kaupassa käymiseen! Käytiin siis tuossa lähellä grazhanski prospektia olevassa okei tjsp kauppakeskuksessa josta shopattiin yhtä sun toista. Kassalle kun mentiin niin siitähän se säätö vasta alkoi kun parista tuotteesta puuttuivat viivakoodit tai ne olivat haalistuneita tai muuten vaan epäkelpoja. Myös elektroniikan suhteen on hassu systeemi, tuote pitää maksaa kaupan sisällä elektroniikkaosaston kassalle josta saa jonkun hassunhauskan lapun ja tätä lappua sitten kassaneiti ihmettelee. Eikä tietenkään puhettakaan että elektroniikkaosastolla olisi myyjä tästä toiminnasta millään tavalla vihjaissut. Noh, tavarat kuitenkin saimme ja takana jonossa ihmiset olivat tyytyväisiä.
Ai niin! Kunnon sinappia ei muuten taida löytyä mistään, huomenissa menen varmaankin tsekkaamaan Stockan ja jos sieltä ei löydy niin... jotain.

lauantai 5. syyskuuta 2009

Kouluun!

Perjantaina tosiaan käytiin ihan koululla tekemässä venäjän kielen tasotesti jonka perusteella meitä vaihtareita sitten paiskotaan edelleen pienempiin, ilmeisesti tason mukaan määräytyviin ryhmiin. Tämä siis se koulussa käynti kuluneen viikon osalta, ensi viikolla ilmeisesti on jotain suurempaa infoa ja kieliryhmän ensi kokoontuminen maanantaina.
Nyt meillä on muuten internet! Ei ns kunnon internet mutta jonkinmoinen internet kuitenkin (hidas) ja pienellä virittelyllä voidaan käyttää muitakin portteja kuin 80.
Itse netin hankkiminen meni niin että jonotimme toimistoon jossa allekirjoitimme sopimukset, kävimme maksamassa alakerran automaattilla ja toimitimme kuitit sitten samaiseen toimistoon jossa sopimus tehtiin. Sitten netti kuulemma kytketään päivässä tai parissa. Parin päivän päästä jono toimistolla oli vieläkin suurempi kun marssimme valittamaan toimimattomasta netistä. Illalla tuo toimistossa majaileva ukkonen kävi huoneissamme ja soitti johonkin, mitä ilmeisemmin korjasivat päin v****a kirjoitetut mac-osoitteet oikeiksi ja sitä rataa, näin saimme tämän hitaan netin sitten toimimaan.

Kouluun? Ehei!

Tänään 1.9. mitä ilmeisemmin on se päivä jolloin täällä opettajat ja opiskelijat aloittavat koulunsa, vaihtareille se kuulemani mukaan merkitsee lähinnä sitä että opettajat alkavat nyt tehdä lukujärjestyksiä ja suunnitella opinto-ohjelmaa käytännössä. Se koska koulu todellisuudessa alkaa on jäänyt vielä toistaiseksi hämärän peittoon.
Eilen käytiin taas vähän keskustassa kävelemässä puistoja ja ihmettelemässä nähtävyyksiä sekä tietenkin ravintolassa syömässä :) Illemmalla Slovakialaiset ystävämme tarjosivat Gulashia joka on sielläpäin hyvin suosittu keitto. Pähkinänkuoressa se on suomalaista lihasoppaa mutta sakeampaa ja jotenkin mehevämpää. Päivällä siellä ravintolassa söin muuten jotain venäläistä lihakeittoa jonka nimeä en nyt kuitenkaan jaksa muistaa, erityisesti liemi oli erittäin maukasta mutta valitettavasti lihan kanssa oli ilmeisesti säännöstely voimassa, joten sitä oli korvattu nakilla ja pekonilla sekä siltikin vielä säästelty.
Saamme muuten ehkä "kunnon" internetin tänään jahka toimimamme koneidemme mac-osoitteet tuolle erääseen toimistoon missä majaiee ilmeisesti jonkinlainen mikrotukihenkilö, eipä muuten hänkään täkäläiseen tapaan osaa tai ainakaan halua puhua sanaakaan englantia.

lauantai 29. elokuuta 2009

29.8.2009


Ikkunasta näkyy tosiaan tämmönen.

Muuten olo on vielä aika turistimainen, joskaan ei niin paljoa kuin vielä eilen saatikka torstaina. Loppukin turistifiilis tosin luultavasti haihtuu jahka koulu tiistaina alkanee. Samalla varmaan ravintolakäyntien määräkin vähenee olennaisesti, vaikka hinta onkin suht alhainen 8-14 euroa.
Paikallisesta kodinkoneliikkeestä muuten shoppasin jonkinmoisen jakopistokkeen joka jakaa yhden maadoittamattoman / maadoitetun kahdeksi maadoittamattomaksi ja yhdeksi maadoitetuksi, suomessa mitä ilmeisemmin suht laiton viritys? Käyttöön en tuota tietenkään ajatellut mutta näytti niin veikeätä että pitihän se edulliseen 80 ruplan hintaan itselleen hankkia. LIsäksi kyseistä tuotetta ei kuulemma siinä liikkeessä myydä joten asiaa hieman selviteltiin (parhaimmillaan kahdeksan kaupan työntekijää, esimiesporras mukaan lukien) mutta lopulta kuitenkin olin tuon veikeän kapistuksen ja leimattujen kuittilappujen onnellinen omistaja!

perjantai 28. elokuuta 2009

28.8.2009

Eli perille päästy ehjänä yms, junasta löytyi sopivasti pari samaan paikkaan tulevaa suomalaista joten käytännön asiatkin sujuivat varsin kivuttomasti.
Asuntola on samassa rakennuskompleksissa IMOPin tilojen kanssa eli koulumatka saattaa taittua jopa täysin sisätiloja pitkin :) Itse koulu alkaa vasta 1.9. eli ensi viikon tiistaina joten aikaa tutustua paikkoihin täällä ja kaupungilla on rutkasti.
Asuntolan varustelusta muuten niin huoneesta löytyy rajallinen määrä tilaa vaatteiden säilytykseen, sänky vuodevaatteinen, pöytä, yöpöytä, hyllykkö ja yllättävän hyvä tuoli ja koska kyseessä on kahden hengen huone niin tietenkin kaikki x2, myös ihmiset. Keittiöstä puolestaan löytyy pienen pieni pöytä, kaksi tuolia, työtasot, venäläinen jääkaappi sekä hella. Sinänsä ihan asuttava paikka, ainakin jos torakkaongelma ei nyt yhtäkkiä käänny räjähdysmäiseen nousuun.
Nettiä on sen verran mitä viitsii kännykästä läppäriin ohjattuna käyttää (jotain 16snt per megatavu) mutta vissiin joskus saadaan noihin seinistä törröttäviin piuhoihinkin jotain eloa. Niiin, nettipiuhoille tosiaan ei ole mitään rasian tapaistakaan vaan ne yksinkertaisesti vain törröttävät betonista :)
Ikkunastakin näkyy jokin perivenäläinen asia.. ilmeisesti liittyy voimalinjoihin jotenkin, mutta linnunpesistä päätellen ei ole käytössä. Tästä lisää ja kuvia sitten joskus
Palailkaamme joskus!