torstai 12. marraskuuta 2009

Junailua

Tällä kertaa vuorossa sekalainen pohdintojen ja ajatuksien kokoelma, jotenkin tämä junan ikkunasta avautuva vaihtuva maisema irroittaa ajatuksia. Harmillista että pimeys vie ennen pitkää tämän ilon.

Tätä kirjoittaessa on sitten tosiaan Moskova nähty... no ei ole todellakaan nähty, mutta ainakin Moskovaa on nähty. Pois lähtiessä tuntui siltä että vain todella kevyt pintaraapaisu olisi nähty ja tuon kokoluokan kaupungissa olettamukseni lieneekin oikea. Paraikaa tätä kirjoittaessa myös maan toiseksi suurin kaupunki eli Pietari loittonee loittonemistaan. Eli nyt on käsillä jo jonkin aikaa suunnitelmissa kummitellut käynti kotopuolessa.

Sää Pietarista lähtiessä oli muuten "ploha" eli aivan perseestä. Lunta oli sadellut pitkin päivää ja arviolta reilu sentti sitä oli jalkakäytävällä kun kohti metroasemaa taapersin. Ei mitenkään nautittavaa hommaa kahden painavan kassin kanssa (Kuka muuten generoi sitä painoa sinne?) Onneksi ymmärsin sentäs pikkukenkien sijaan ottaa jalkaan maiharit. Maihareiden hikoiluvaikutuksen ehkäistäni otin muuten släpärit, kusiluistimet, lipokkaat eli läpsyttimet mukaan junassa jalkaan laitettavaksi, no missäs ne släpärit nyt sitten oleskelevat? No rinkassa, missä on rinkka? No vaunun hyllykön ylähyllyllä...

Toivoa muuten sopii että aikataulussa suunnilleen pysyttäisiin koska Lahdessa vaihtoaikaa on vain yksitoista minuuttia, Riihimäellä sentäs hieman enemmän. Iltapäivähämärä kun alkaa olla kovaa vauhtia jo taittumaan illaksi niin täytyy todeta että jotenkin tämä venäläinen maaseudun ja taajaman sekoitus näin lumipeitteen saatuaan on kaunista katseltavaa, ainakin kauniimpaa kuin edellisinä kertoia loppukesästä vesisateessa bussin ikkunasta.

Hyvää juhannusta muuten kaikille! Se tulikin aika reippaasti tänä vuonna myöhässä, jaa mikä ihmeen juhannus? No en tiedä, mutta ainakin tuolla pienellä peltoaukealla jokin kokon tapainen läjä paloi parasta mahdollista vauhtiaan.

Poikkeuksellinen blogimerkintä myös siinä mielessä, että junamatkasta en tullut räpsineeksi kuvia joten niitä ei myöskään ole saatavilla.

Ihmeiden Moskova.


Moskovasta on toki nyt myöskin kotiuduttu kun kerta jo suomeenkin on ehditty. Jonkinlaisen vaikutuksenkin tuo kaupunki onnistui odotetusti tekemään. Mainittavimpina on nyt nähty Tretjakovin ns pienempi galleria, Menlikovin talo, Moskovan yliopisto (kuvassa) KGB:n talo sekä tietenkin viimeisimpänä vain ei suinkaan vähäisimpänä punainen tori mausoleumeineen päivineen. Lenin valitettavasti oli suorittamassa viikoittaista jaloitteluaan joten häntä emme päässeet näkemään.




Majoituksemme oli Hostel Napoleon nimisessä hostellissa Kitaij gorod metroaseman lähellä noin yhden kilometrin päässä punaiselta torilta, todella mainiolla paikkaa siis. Kahdeksan hengen huoneessa oli kuuden hengen ryhmämme lisäksi kokoajan majoittuneena kaksi muuta matkaajaa. 600ruplan (1e ≈ 45RUB) yöhintaansa nähden paikka oli todella tasokas ja mukava. Suihku, internet, keittiö sekä itsestäänselvyydet olivat veloituksetta käytössä ja ilmeisesti pienellä maksulla myös pyykinpesukone olisi ollut käytössä, mainittakoot että riippulukko maksoi 150ruplaa mikäli omaa ei ollut mukana.


Kaupunkina pidin Moskovasta todella paljon vaikkakin vertailu Pietariin tuntuu jotenkin hankalalta. Ainakin Moskovan metro tuntui käytännöllisemmältä ja mukavammalta korttimaksujärjestelmän, uudempien vaunujen ja uudemman porttijärjestelyn ansiosta. Kadut taas olivat huomattavasti kapeampia ja ahtaampia kuin Pietarissa sekä autoja oli vieläkin tiukemmassa mikä paikoitellen haittasi jalankulkua. Tässä vertailussa pitää tosin ottaa huomioon Pietarissa syrjäisempi sijainti jossa on enemmän tilaa autoille ja leveämmille kaduille, esimerkiksi Nevski Prospektiin verrattuna ero ei olekkaan enää niin suuri. Englantia Moskovassa puhuttiin huomattavasti enemmän ja toisinaan yöelämässä tuntuikin siltä että valtakiekli olisikin englanti eikä venäjä! Venäjällä aivan ennen kokematon ja merkillinen tunne.


Kuten jo todettua niin todella paljon jäi vielä Moskovaan nähtävää ja aika vahva tunne onkin siitä että sinne vielä ennemmin tai myöhemmin tullaan palaamaan.


Kuviakin tietenkin on nähtävillä: http://maza.1g.fi/kuvat/Matkailu/Moskova%2011.2009/

tiistai 3. marraskuuta 2009

Москва!

Edellisten suunnitelmien mukaan keskiviikkona aamulla oli tarkoitus hypätä Lahden junaan, mutta asiat ovat luotuja muuttumaan ja huomenna tai oikeastaan torstain puolella hypätäänkin lokakuun rautateiden yöjunaan №119 jonka määränpää on Moskova. Moskovasta takaisin su-ma yöjunalla ja tiistaina sitten päiväjunalla kohti Suomea.