sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Tsarskoye Selo

Hetki on taas mennyt edellisestä kirjoittelusta, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan tai vieläkin myöhemmin?
Tiistaina sitten kaupungilla oli jonkinlainen tilaisuus Pietarin toisen maailmansodan aikuisen piirityksen alkamisen kunniaksi, vähän puheita, musiikkia ja pieni paraati, yllättävän vaisua toimintaa.
Keskiviikkona oli tosiaan ekat Venäjän kielen tunnit 10-1340 ja taso tuntui olevan itselle aika sopiva, eipä tuosta sen enempää mainittavaa.
Perjantaina kävimme porukalla Pushkinassa joka on pieni kaupunki 24km Pietarista etelään, noin 30minuuttia Elektritskajalla Vitebskin asemalta ja opiskelijakortilla mukavan halpaa (24rub) lystiä.
Pushkinassa pyörimme Ekaterinan palatsissa ja siihen liittyvässä puutarhassa. Palatsissa oli suunnilleen samaa tavaraa kuin eremitaasissakin mutta vain pienemmässä mittakaavassa, tässä paljon hehkutetussa meripihkahuoneessa ei mielestäni ollut mitään nähtävää. Puutarha sen sijaan oli erittäin kaunis ja vataosin hyvin hoidettukin, ehdottomasti 130rub opiskelijalipun väärti :)
Illalla tai pikemminkin yöllä oli vuorossa kanavaristeily Nevalla siltojen avautumista katselllen ja koska siltojen avauduttua jäimme väärälle puolelle joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi bilettäminen kello kuuteen asti kun metro jälleen avasi ovensa.
Kiekkoakin olisi lauantaina ollut jääpalatsissa tarjolla, mutta ei tullut tällä kertaa sitten lähdettyä.

maanantai 7. syyskuuta 2009

Kaupassa

Tänään oli sitten eka tapahtuma koulun puolesta kun oli eka tapaaminen kielikurssin toimesta, jatkossa opiskellaan maanantaisin ja keskiviikkoisin 10-1340 venäjää.
Sitten varsinaiseen asiaan eli kaupassa käymiseen! Käytiin siis tuossa lähellä grazhanski prospektia olevassa okei tjsp kauppakeskuksessa josta shopattiin yhtä sun toista. Kassalle kun mentiin niin siitähän se säätö vasta alkoi kun parista tuotteesta puuttuivat viivakoodit tai ne olivat haalistuneita tai muuten vaan epäkelpoja. Myös elektroniikan suhteen on hassu systeemi, tuote pitää maksaa kaupan sisällä elektroniikkaosaston kassalle josta saa jonkun hassunhauskan lapun ja tätä lappua sitten kassaneiti ihmettelee. Eikä tietenkään puhettakaan että elektroniikkaosastolla olisi myyjä tästä toiminnasta millään tavalla vihjaissut. Noh, tavarat kuitenkin saimme ja takana jonossa ihmiset olivat tyytyväisiä.
Ai niin! Kunnon sinappia ei muuten taida löytyä mistään, huomenissa menen varmaankin tsekkaamaan Stockan ja jos sieltä ei löydy niin... jotain.

lauantai 5. syyskuuta 2009

Kouluun!

Perjantaina tosiaan käytiin ihan koululla tekemässä venäjän kielen tasotesti jonka perusteella meitä vaihtareita sitten paiskotaan edelleen pienempiin, ilmeisesti tason mukaan määräytyviin ryhmiin. Tämä siis se koulussa käynti kuluneen viikon osalta, ensi viikolla ilmeisesti on jotain suurempaa infoa ja kieliryhmän ensi kokoontuminen maanantaina.
Nyt meillä on muuten internet! Ei ns kunnon internet mutta jonkinmoinen internet kuitenkin (hidas) ja pienellä virittelyllä voidaan käyttää muitakin portteja kuin 80.
Itse netin hankkiminen meni niin että jonotimme toimistoon jossa allekirjoitimme sopimukset, kävimme maksamassa alakerran automaattilla ja toimitimme kuitit sitten samaiseen toimistoon jossa sopimus tehtiin. Sitten netti kuulemma kytketään päivässä tai parissa. Parin päivän päästä jono toimistolla oli vieläkin suurempi kun marssimme valittamaan toimimattomasta netistä. Illalla tuo toimistossa majaileva ukkonen kävi huoneissamme ja soitti johonkin, mitä ilmeisemmin korjasivat päin v****a kirjoitetut mac-osoitteet oikeiksi ja sitä rataa, näin saimme tämän hitaan netin sitten toimimaan.

Kouluun? Ehei!

Tänään 1.9. mitä ilmeisemmin on se päivä jolloin täällä opettajat ja opiskelijat aloittavat koulunsa, vaihtareille se kuulemani mukaan merkitsee lähinnä sitä että opettajat alkavat nyt tehdä lukujärjestyksiä ja suunnitella opinto-ohjelmaa käytännössä. Se koska koulu todellisuudessa alkaa on jäänyt vielä toistaiseksi hämärän peittoon.
Eilen käytiin taas vähän keskustassa kävelemässä puistoja ja ihmettelemässä nähtävyyksiä sekä tietenkin ravintolassa syömässä :) Illemmalla Slovakialaiset ystävämme tarjosivat Gulashia joka on sielläpäin hyvin suosittu keitto. Pähkinänkuoressa se on suomalaista lihasoppaa mutta sakeampaa ja jotenkin mehevämpää. Päivällä siellä ravintolassa söin muuten jotain venäläistä lihakeittoa jonka nimeä en nyt kuitenkaan jaksa muistaa, erityisesti liemi oli erittäin maukasta mutta valitettavasti lihan kanssa oli ilmeisesti säännöstely voimassa, joten sitä oli korvattu nakilla ja pekonilla sekä siltikin vielä säästelty.
Saamme muuten ehkä "kunnon" internetin tänään jahka toimimamme koneidemme mac-osoitteet tuolle erääseen toimistoon missä majaiee ilmeisesti jonkinlainen mikrotukihenkilö, eipä muuten hänkään täkäläiseen tapaan osaa tai ainakaan halua puhua sanaakaan englantia.