perjantai 30. lokakuuta 2009

Euromed

Tänään tuli sitten vihdoin myös itse kyllästyttyä jatkuvaan yskimiseen & hissistä toimintaperiaatteensa omineen kuumeen potemiseen ja matkattua Ludwigin kanssa (huonekaveri) Euromediin joka on yhteistyöklinikka "Länsimaalaisen" vakuutuksen omaaville henkilöille. Hyvin tuo kelpasikin tarpeeksi monen täytetyn lomakkeen jälkeen.

Kyseessä kun on länsimaalaisen tason yksityisklinikka niin puitteet, hoito ja kielitaitokin olivat ensiluokkaisia, niin oli tosin laskukin mutta sitähän taas ei tarvitse itse maksaa. (~200e reilusta tunnista) Diagnoosi muuten oli että jokin astetta sitkeämpi flunssavirus, keuhkokuvia jostain syystä eivät halunneet ottaa kummallakin kämppiksistä on tavaraa sielläkin. Eli tuloksena tiukka käsky pysytellä sisätiloissa, pussi lääkkeitä sekä ehkä hivenen ristiriitaisestikkin 700rublan lahjakortti super-siwaan :D

Vierailimme myös kämppiksiä katsomassa ja oikein mukavat hotellitasoiset yksityishuoneet heillekkin oli annettu, maisemista tosin Nicklas kehtasi hieman valittaa kun keltainen rapattu seinä ei kuulemma tahdo silmää miellyttää... Wonder why?

Jostain syystä muuten yliopiston henkilökunta tahtoisi kovasti kärrätä meidät omaan opiskelijaterveydenhuoltoonsa, mutta parin kuullun kokemuksen jälkeen emme ole läheskään yhtä innostuneita tutustumaan em. paikkaan.

Mutta kaippa sitä tästä parannutaan, toivottavasti jo ennen keskiviikkoa kun olisi tarkoitus piipahtaa kotimaisemissakin.

Eikä ollut maksettu saati ilmainen mainos vaikka siltä voisikin vaikuttaa.

keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Sairaita tunnelmia.

Kuten jo otsikostakin voi päätellä niin ilmeisesti joka syksyinen influenssa-aalto on iskenyt asuntolaamme. Kuluneena viikonloppuna allekirjoittaneella oli parin päivän ajan kuumetta, kovaa kurkkukipua sekä muuta vähemmän mukavaa, nyt on onneksi jo omalta ja useamman muun suomalaisen kohdalta toisessa kämpässä hellittänyt.

Sen sijaan oman asunnon suomalaisia oli juuri euromedin lekuri katsomassa ja veikin heidät mukanaan euromediin tutkimuksia varten. Alle viisi minuuttia heidän lähtönsä jälkeen oli muuten kerrosvaksi kyselemässä että minne, miksi ja pitkäksikö aikaa menivät :)

Mikäli olen muuten pysynyt laskuissa mukana niin yhdestätoista suomalaisesta nyt kuusi on ollut euromedin kanssa tekemisissä, kannatti siis hoitaa ennen lähtöä matkavakuutukset kuntoon!

sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Risteilijä Aurora


Sunnuntaina oli ensimmäisenä tarkoitus vierailla Eremitaasissa, mutta siellä olikin käynnissä ilmeisesti jonottamisen maailmanennätyksen yrittäminen niin päätimmekin olla häiritsemättä sitä ja suuntasimme kulkumme kohti risteilijä Auroraa. Samalla saimme aimo siemaukset suhteellisen raikasta (Pietarin mittapuulla) syysilmaa.
Eli tämä on sama alus jolla 25.10.1917 ammuttiin "lähtölaukaus" lokakuun vallankumouksen käytäntöönpanolle ja talvipalatsin valtaukselle.

Laiva upposi toisen maailmansodan aikana 30.9.1941 ja nostettiin sodan jälkeen ankkuroitavaksi Nevan rantaan. 1984-1987 Laiva perusteellisesti remontoimiin ja ankkuroitiin pysyvästi nykyiselle paikalleen. Tuota remontoinnin perusteellisuutta ei allekirjoittanut tiennytkään ja olikin hivenen ärtyisä huomattuaan että laiva onkin lähinnä ahdas ja epäkäytännöllinen museo.

Suhteessa sisäänpääsyn hintaan (kaikille ilmainen) kuitenkin käymisen arvoinen kohde Pietarissa. Mikäli kesäisin on pitkät jonot tai sisäänpääsystä pitäisi jotain maksaa niin neuvon siirtymään muualle. 1g:ssä luonnollisesti hieman kuvia reissusta. http://maza.1g.fi/kuvat/Matkailu/Pietari/Aurora/

sunnuntai 11. lokakuuta 2009

Kulinaristisia nautintoja


Sunnuntain kunniaksi maha täytetty maittavalla paistetulla jahtimakkaraa muistuttavalla makkaralla, pavuilla sekä salaatilla. Tässä pikakahvia "nauttiessani" voisinkin hieman kertoa venäläisistä ruokatuotteista joita on kaupan hyllyltä mukaan tarttunut.

Suurin suosikkini on ehdottomasti maitoon tehty vaniljan tai suklaan makuinen makea kastike jota voi käyttää lähes mihin tahansa! Pelkältään syötynä on (onneksi) ehkä hivene
n liian makeaa, mutta muuten käyttökohteita onkin riittämiin. Esimerkiksi pikakahviin, leivän päälle, leivonnaisiin tai miksei vaikka tasapainottamaan suolaista ja rasvaista ateriaa. Jälkimmäistä suolaisen ja makean sekoitusta tosin jotkut jostain kumman syystä toistuvasti ylenkatsovat.
Ainoat miinukset tuotteelle tulevat aineen tahmaisuudesta ja purkin epäkäytännöllisyydestä.

Toinen purkista löytyvä aarre on shproti eli purkitetut kilohailit (silakan sukulainen), käy mainiosti vaikka sinällään, leivän päälle, perunamuusin tai vaikkapa kohta mainittavan kanaperunamuusin joukkoon. Purkin avaamisen yhteydessä ilmoille leviävä suhteel
lisen vahva kalan haju takaa myös hyvin suurella todennäköisyydellä tarvittavan ruokarauhan. Esimerkiksi tonnikalaan verrattuna on haju vielä paljon voimakkaampi. Mikäli tästä halutaan jotain huonoa keksiä niin ehkä
yhden ihmisen käyttöön hieman liian suuri purkki.


Tällä kertaa viimeisenä ja myös edullisimpana tulee purkissa myytävä jauhe
joka vettä kohdatessaan suorittaa muodonmuutoksen perunamuusia muistuttavaksi ja kanalla maustetuksi sotkuksi. Tähän kun sekoittaa vielä edellä ma
inittuja pikkusilakoita ja käyttää astiana myyntipakkausta, niin saadaan visuaalisesti
erittäin näyttävä, hyvältä tuoksuva ja lähestulkoon ravitseva ateria!


torstai 8. lokakuuta 2009

Lippujen metsästystä

Hetki on taas vierähtänyt edellisestä kirjoittelusta, mutta ehkä blogissa panostetaankin sitten määrän sijasta laatuun!

Viikko sitten riemukseni huomasin että odottamani jääkiekko-ottelu SKA - Ak Bars pelataan ensi viikon maanantaina ja aloinkin välittömästi värväämään muita kiinnostuneita lähtemään mukaan. Kiinnostuneita kun löytyi kymmenkunta niin ajattelimme kaverin kanssa hommata liput etukäteen ja keskiviikkona lähdimmekin matkaan. Jääpalatsi kun on toisella laitaa Pietaria niin metrolla saimmekin ajella sinne hyvän aikaa ~40min ja paikan päälle päästyämme emme löytäneetkään kyseistä ottelua ottelulistasta.

Lipunmyyjältä kun lippuja tiedustelimme saimme vastaukseksi ainoastaan hyvin nopeatempoista venäjää josta erottuivat lukuiset "NET" sanat, lopulta itse päättelimme että ottelu olisi mahdollisesti Pietarin toisessa jäähallissa ja suuntasimme sitten sinne ja käytimme taas puolisen tuntia metrossa. Siellä lippuja myyvän henkilön puhe oli vähän rauhallisempaa, mutta NET sanaa oli edelleenkin vaarallisen paljon ja lippuja ei irronnut sieltäkään. Lopulta puhelimella aikani SKA:n sivuja selattuani huomasikin pienellä präntättyä tekstiä jonka mukaan ottelupelataankin Liettuassa! Käänne johon en ollut kyllä lainkaan tyytyväinen koska halusin nähdä juuri tämän nimenomaisen ottelun. Mutta ei auta itku markkinoilla joten toisella kertaa uudelleen paremmalla onnella.


Hitaasti mutta epävarmasti

Kuusi viikkoa Pietaria takana ja nyt sain aikaiseksi tämän blogin perustamisen, nooh parempi myöhään kuin ei milloinkaan?

Lisäillen tänne nyt ensiksi noita itselleni päiväkirjan tapaan kirjoiteltuja asioita kuluneelta kuudelta viikolta jossain vaiheessa, yritetään nyt ainakin laittaa ennemmin kuin myöhemmin.

Mikäli muuten tulee kysyttävää tai muuten vaan asiaa niin saapi vapaasti heitellä kommentteihin tai sähköpostilla: Maza17@gmail.com

Kuvat puolestaan näkee tuolta 1G:n puolelta: http://maza.1g.fi/kuvat/Matkailu/Pietari/